Hih, niin paljon saatu jo aikaiseksi.. :)
Tämän vuoden esiintyjäkaarti on varsin vaikuttava! Pääesiintyjäksemme ja koulukonsertit pitämään saamme ja saimme kls.:n, joka oli muutama vuosi aikaisemmin Veressä on elämä -konsertissa. Ja voin kyllä aivan suoraan sanoa, että se oli paras Voe ikinä! Kaikki olivat todella myytyjä kls.:stä. Toivon valinnan onnistuneen. Ainakin voin luottaa siihen, että varmat kls. fanit Kalannista tulevat olemaan lavan edessä. Mutta toivon valinnan tuovan myös ihmisiä kauempaa paikalle. Ja koulukonserttien houkuttelevan oppilaita myös iltakonserttiin. Kls. ei kuitenkaan riittänyt meille, vaan saimme luvan ja rahat myös toiseen bändiin!! Toiseksi bändiksi saimme Sarasteen. Olen todella innoissani myös tästä bändistä, vaikka onkin minulle varsin uusi tuttavuus. Puhujammekin on todella mahtava lavojen konkari. Saimme tänä vuonna puhujaksemme Panu Mäkelän, jota toivoimme puhujaksemme jo viime kerralla. Viimeksi aikatauluongelmat vaihtoivat puhujaksemme Santeri Halosen, mikä ei kyllä harmita, sillä hän on myös mahtava. Tämä esiintyjäkaarti on niin vakuuttava ja asiansaosaava, ettö ohjelmasta minun ei tarvitse huolehtia.
On mahtavaa järjestää tapahtumaa varoilla jotka on jo budjetoitu meitä varten. Mikään ei jää rahasta kiinni. Siitä puheenollen, saamme Kalannin kappeliseurakunnalta myös varoja tapahtuman järjestämiseen. Kunhan vain jaksaisin anomuksen kappelineuvostolle kirjoittaa. Halivaaran kanssa sovimme marraskuun lopusta.
Äänentoistoa ja valoja en ole vielä sopinut, mutta suurella todennäköisyydellä ne hoitaa Turku audio edellisen kerran malliin. Heidän kanssaan homma toimi, joten miksikäs sitä toimivaa vaihtamaan. Mutta esiintyjät on varmistettu! Eli ainoastaan valot ja äänet sopimatta.
Seurakunnille olen sähköpostitse jo laittanut mainostusta. Postitse laitan ensi vuoden puolella vielä julisteita menemään. Mainostus on koko hiippakunnan alueelle, eli melko laajasti, mutta jos tarpeeksi ajoissa ilmoittaa, ei sitä tiedä mistä asti paikalle tultaisiin. Etenkin kun kyseessä on ilmainen tapahtuma, ja vakuuttava esiintyjäkaarti. Koulukonserteista en ole vielä koulun kanssa sopinut, mutta viime kerralla siinä ei ollut mitään ongelmaa, joten en näe mitään syytä miksi ongelmia olisi tällä kertaa. Etenkin kun tänä vuonna koululaiset tulevat periaatteessa vain yhdestä koulusta (kahdesta paikasta). Kuljetusongelmia ei ainakaan pitäisi olla. Mutta haluaisin varmistuksen tilojen varauksesta ennen koulujen kanssa sopimista.
Tuntuu olevan todella hyvälllä mallilla kaikki. En ainakaan osaa huolehtia mistään. On ihanaa vaihteeksi voida oikeati järjestää rauhassa. Ei tartte kiirehtiä ja huolehtia montaa aisaa samaan aikaan. Saa oikeasti ihan luvalla jättää juttuja myöhemmäksi. Saa tehdä yhden asian mahdollisimman loppuun asti ja siirtyä sitten hoitamaan seuraavaa. En ole huolissani, kyllä me tää saadaan aikaan!
14. marraskuuta 2010
9. lokakuuta 2010
pieni vinkki
Pienenä vinkkinä:
Jos sinulla on tilan avaimet, älä ikinä, IKINÄ, laske nitä pöydälle. Varsinkaan pöydälle, joka on pian lukkojen takana, koska ovea ei saa niin, ettei se menisi lukkoon kun sen laittaa kiinni. Mutta muista, älä suutu ystävällesi, joka laittaa oven kiinni. Ja jos lasket avaimet kyseiselle pöydälle, tee se vielä silloin kun yläkerran keittiössä on ihmisiä.
Ja toinen vinkki:
Kun voimavirtapistoke on kahden sellaisen oven takana, joihin et pääse annetuilla avaimillasi, muista laittaa ovi niin, ettei se mene lukkoon, kun se on sinulle yläkerran keittiöstä aukaistu. Mutta jos unohdat, ja yksi järjestysmiehistä laittaa oven kiinni, älä suutu hänelle, äläkä kerro kovin monelle ihmiselle tapahtuneesta. Sinulla on vielä muutama tunti aikaa etsiä ihminen, jolla on avaimet oviin, ennen kuin äänentoisto haluaa irrottaa johtonsa seinästä.
En sano, että mitään tästä tapahtui, mutta en myöskään sano, ettei mitään tästä tapahtunut. :)
Jos sinulla on tilan avaimet, älä ikinä, IKINÄ, laske nitä pöydälle. Varsinkaan pöydälle, joka on pian lukkojen takana, koska ovea ei saa niin, ettei se menisi lukkoon kun sen laittaa kiinni. Mutta muista, älä suutu ystävällesi, joka laittaa oven kiinni. Ja jos lasket avaimet kyseiselle pöydälle, tee se vielä silloin kun yläkerran keittiössä on ihmisiä.
Ja toinen vinkki:
Kun voimavirtapistoke on kahden sellaisen oven takana, joihin et pääse annetuilla avaimillasi, muista laittaa ovi niin, ettei se mene lukkoon, kun se on sinulle yläkerran keittiöstä aukaistu. Mutta jos unohdat, ja yksi järjestysmiehistä laittaa oven kiinni, älä suutu hänelle, äläkä kerro kovin monelle ihmiselle tapahtuneesta. Sinulla on vielä muutama tunti aikaa etsiä ihminen, jolla on avaimet oviin, ennen kuin äänentoisto haluaa irrottaa johtonsa seinästä.
En sano, että mitään tästä tapahtui, mutta en myöskään sano, ettei mitään tästä tapahtunut. :)
5. lokakuuta 2010
Tapahtumapäivä 7.5.2010
Torstai-iltana aloitettiin koululla jo paikkojen kuntoon laittaminen. Lava pystytettiin miesvoimin ja tuolit laitettiin paikoilleen. Viimeiseksi, lähdimme vielä kolmella henkilöautolla ryöstöretkelle seurikselle. Veimme vihreän sohvan ja toisenkin sohvan bäkkärille. Ja hyvin ne autoihin mahtuivat. Ja meillä oli hauskaa, rikostoverini Hanna Kaisa ja Santtu. :)
Egoeimi tuli yöllä yhden ja kahden välissä, jolloin Jyrki soitti mulle, ja yritin mahdollisimman hyvin antaa vaikutelman, etten ollut lainkaan unenpöpperössä. En ollut lainkaan herännyt Jyrkin laittamaan viestiin Laitilasta, joten puhelu oli minulle herätys, varsinkin kun bändi oli aikaisessa, ettei herätyskellokaan ollut vielä soinut, vaikka se oli asetettu soimaan puoli tuntia ennen arviooitua saapumisaikaa. Silmät ristissä hiippailin kuitenkin keittiöön, josta nappasin mukaan eväskorin bändiläisille ja ajoin auton kanssa tien päähän odottelemaan bändiä. Takakopassa mukana olivat tyynyt, sillä Haukharjassa, jonne olin bändiä viemässä yöpymään, oli meneillään siivous, mikä tarkoitti, ettei siellä ollut vuodevaatteita. (Pieni yllätys matkan varrella) Bändillä oli sovitusti makuupussit mukana. Jyrki soitti hetken odoteltuani uudelleen, ja kysyi ajo-ohjeita: "Täällä on Ellän kukka -viitta, minne pitäisi mennä?" Suoraan vaan, suoraan vaan.. Ja viimein ajovalot näkyivät ja lähdin ajamaan heidän edellään mutkaista tietä, kohti mets-, anteeksi, Haukharjaa.
Haukharjassa jätin pojat eväineen, avaimine, ja lyhyen opastuksen saattelemana nukkumaan ja ajoin itse takaisin kotiin nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi, ennen lopullista herätystä. Saattoi olla kyllä hyväkin, etten saanut nukkua liian kauaa, sillä muuten leukani olisi varmaan ollut vielä pahemmin jumissa. Nyt olin torstaina herännyt jumittuneeseen leukaan ja osittain jumissa se oli pari viikkoa tästä eteenpäin. Ei kannata purra hampaita yöllä yhteen, se ei ole kivaa..
Aamulla olin ajoissa koululla, ja odottelin Hannan ja Kaisan kanssa ääni- ja valomiehiä, jotka saapuivat isolla autolla ja alkoivat purkamaan tavaroitaan. Myöhemmin yönsä nukkunut bändikin saapui paikalle ja alkoi kytkeminen ja häslääminen, josta minä en ymmärtänyt mitään. Siksi kolmikkomme parhaan taitonsa mukaan järjesteli asioita poissa salista, ajoi seuris-koulu väliä unohtuneita tavaroita hakien. Osa ehti käydä ennen alakoulujen konserttia syömässä ruokalassa, loput menivät vasta konsertin jälkeen. (Oli muuten hyvää ruokaa!!) Muutama huomio koulukonserteista: älä anna koululaisten ottaa itse korvatulppia, jos haluat niiden riittävän, nauti itsekin konsertista, sinä olet järjestäjä, sinun ei tarvitse esittää, ettei kiinnosta. :)
Yläkoulun konsertin jälkeen käytiin syömässä seuriksella äitin ja Siljan tekemää ruokaa (Hyvää!!) ja bändi jäi kämppään lepäilemään. Mikä tarkoitti meille viimeisiä vapaita hetkiä laittaa kaikki kuntoon ihmisiä varten. Tunnit olivat täynnä koristelua, kylttien laittoa, sound checkiä, puheluita, ihmisten hakemista paikalle, vaatteiden vaihtamista, meikkaamista, juoksua, juoksua ja paljon myös naurua!
En muista itse konsertista kovin paljoa, muistan vain, että menin sinne ja tänne tarkistelin asioita, hyppelin lavalla puhumassa tai laulamassa. Mutta muistan, että siinä vaiheessa, kun Egoeimi soitti viimeisiä biisejään, olin hyvin onnellinen siinä lavan edessä. Olin saanut tämän aikaan ystävien ja Jumalan avulla. Olin hyvin kiitollinen siitä kaikesta. Laskin fb-statukseeni illan saldon joka näytti tältä:
seitsemän mustelmaa jaloissa, joista yks ihan jätti-iso,
yhdeksän haavaa käsistä, joista tiedän vaan puolist et mist ne o tullu,
kaks huippukipeetä jalanpohjaa ja jalkaa muutenkin, joissa on hyvin paljon kipeitä lihaksia,
yks järkyttävän kipee leuka, jonka hyvä puoli on se, ettei se kipee puoli loksu enää. Toinen kyl loksuu,
ihan älyttömän rohtuneet huulet, joiden syytä ei ymmärrä,
lukemattoman monta hyvää kokemusta ja muistoa, joista kiitos kuuluu teille, jotka sen ansaitsette,
yks hyvin kiitollinen, väsynyt, onnellinen, tyytyväinen Pipsa-Paula, joka menee tänä iltana onnellisena nukkumaan, tietäen ettei huomenna soi herätyskello, tai tartte pitää kännykkää äänellisellä, jotta herää avaamaan joillekin ovia,
sekä Suurenmoinen, Mahtava, Kaikkivoima ja Rakastava Isä, joka mahdollisti tän kaiken ja joka on luonut meidän kaikki Taivasta varten.
Lista kertoo melko hyvin tunnelmat tapahtuman jälkeen. Vielä heti illalla siivottiin koulu ja vietiin kaikki tavarat seurikselle, jossa vielä vähän lajiteltiin. Jätettiin vielä aika läjäksi, koska olimme seuraavat paikalle tulijat sunnuntaina, kun olisi Tehtävä vastaanotettu. Koulua siivotessa ja autoa lastatessa ainakin minulla oli hyvin hauskaa, juostessa ovesta ulos, hypätessä Egoeimin auton ja peräkärryn välistä ja heittäessä tavarat sisälle autoon.
Lauantaina ei tarvinnut herätä, (paitsi että heräsin, koska ihana aino oli yötä ja tarvitsi kyydin bussille ja käsimme isin kanssa samalla hakemassa sermit pois ja unohtuneen kansioni) Ja sunnuntaina ihana TV-ryhmäni alkoi jo suunnitella ja miettiä ensi vuotta. :) Tästä kuullan vielä!
Egoeimi tuli yöllä yhden ja kahden välissä, jolloin Jyrki soitti mulle, ja yritin mahdollisimman hyvin antaa vaikutelman, etten ollut lainkaan unenpöpperössä. En ollut lainkaan herännyt Jyrkin laittamaan viestiin Laitilasta, joten puhelu oli minulle herätys, varsinkin kun bändi oli aikaisessa, ettei herätyskellokaan ollut vielä soinut, vaikka se oli asetettu soimaan puoli tuntia ennen arviooitua saapumisaikaa. Silmät ristissä hiippailin kuitenkin keittiöön, josta nappasin mukaan eväskorin bändiläisille ja ajoin auton kanssa tien päähän odottelemaan bändiä. Takakopassa mukana olivat tyynyt, sillä Haukharjassa, jonne olin bändiä viemässä yöpymään, oli meneillään siivous, mikä tarkoitti, ettei siellä ollut vuodevaatteita. (Pieni yllätys matkan varrella) Bändillä oli sovitusti makuupussit mukana. Jyrki soitti hetken odoteltuani uudelleen, ja kysyi ajo-ohjeita: "Täällä on Ellän kukka -viitta, minne pitäisi mennä?" Suoraan vaan, suoraan vaan.. Ja viimein ajovalot näkyivät ja lähdin ajamaan heidän edellään mutkaista tietä, kohti mets-, anteeksi, Haukharjaa.
Haukharjassa jätin pojat eväineen, avaimine, ja lyhyen opastuksen saattelemana nukkumaan ja ajoin itse takaisin kotiin nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi, ennen lopullista herätystä. Saattoi olla kyllä hyväkin, etten saanut nukkua liian kauaa, sillä muuten leukani olisi varmaan ollut vielä pahemmin jumissa. Nyt olin torstaina herännyt jumittuneeseen leukaan ja osittain jumissa se oli pari viikkoa tästä eteenpäin. Ei kannata purra hampaita yöllä yhteen, se ei ole kivaa..
Aamulla olin ajoissa koululla, ja odottelin Hannan ja Kaisan kanssa ääni- ja valomiehiä, jotka saapuivat isolla autolla ja alkoivat purkamaan tavaroitaan. Myöhemmin yönsä nukkunut bändikin saapui paikalle ja alkoi kytkeminen ja häslääminen, josta minä en ymmärtänyt mitään. Siksi kolmikkomme parhaan taitonsa mukaan järjesteli asioita poissa salista, ajoi seuris-koulu väliä unohtuneita tavaroita hakien. Osa ehti käydä ennen alakoulujen konserttia syömässä ruokalassa, loput menivät vasta konsertin jälkeen. (Oli muuten hyvää ruokaa!!) Muutama huomio koulukonserteista: älä anna koululaisten ottaa itse korvatulppia, jos haluat niiden riittävän, nauti itsekin konsertista, sinä olet järjestäjä, sinun ei tarvitse esittää, ettei kiinnosta. :)
Yläkoulun konsertin jälkeen käytiin syömässä seuriksella äitin ja Siljan tekemää ruokaa (Hyvää!!) ja bändi jäi kämppään lepäilemään. Mikä tarkoitti meille viimeisiä vapaita hetkiä laittaa kaikki kuntoon ihmisiä varten. Tunnit olivat täynnä koristelua, kylttien laittoa, sound checkiä, puheluita, ihmisten hakemista paikalle, vaatteiden vaihtamista, meikkaamista, juoksua, juoksua ja paljon myös naurua!
En muista itse konsertista kovin paljoa, muistan vain, että menin sinne ja tänne tarkistelin asioita, hyppelin lavalla puhumassa tai laulamassa. Mutta muistan, että siinä vaiheessa, kun Egoeimi soitti viimeisiä biisejään, olin hyvin onnellinen siinä lavan edessä. Olin saanut tämän aikaan ystävien ja Jumalan avulla. Olin hyvin kiitollinen siitä kaikesta. Laskin fb-statukseeni illan saldon joka näytti tältä:
seitsemän mustelmaa jaloissa, joista yks ihan jätti-iso,
yhdeksän haavaa käsistä, joista tiedän vaan puolist et mist ne o tullu,
kaks huippukipeetä jalanpohjaa ja jalkaa muutenkin, joissa on hyvin paljon kipeitä lihaksia,
yks järkyttävän kipee leuka, jonka hyvä puoli on se, ettei se kipee puoli loksu enää. Toinen kyl loksuu,
ihan älyttömän rohtuneet huulet, joiden syytä ei ymmärrä,
lukemattoman monta hyvää kokemusta ja muistoa, joista kiitos kuuluu teille, jotka sen ansaitsette,
yks hyvin kiitollinen, väsynyt, onnellinen, tyytyväinen Pipsa-Paula, joka menee tänä iltana onnellisena nukkumaan, tietäen ettei huomenna soi herätyskello, tai tartte pitää kännykkää äänellisellä, jotta herää avaamaan joillekin ovia,
sekä Suurenmoinen, Mahtava, Kaikkivoima ja Rakastava Isä, joka mahdollisti tän kaiken ja joka on luonut meidän kaikki Taivasta varten.
Lista kertoo melko hyvin tunnelmat tapahtuman jälkeen. Vielä heti illalla siivottiin koulu ja vietiin kaikki tavarat seurikselle, jossa vielä vähän lajiteltiin. Jätettiin vielä aika läjäksi, koska olimme seuraavat paikalle tulijat sunnuntaina, kun olisi Tehtävä vastaanotettu. Koulua siivotessa ja autoa lastatessa ainakin minulla oli hyvin hauskaa, juostessa ovesta ulos, hypätessä Egoeimin auton ja peräkärryn välistä ja heittäessä tavarat sisälle autoon.
Lauantaina ei tarvinnut herätä, (paitsi että heräsin, koska ihana aino oli yötä ja tarvitsi kyydin bussille ja käsimme isin kanssa samalla hakemassa sermit pois ja unohtuneen kansioni) Ja sunnuntaina ihana TV-ryhmäni alkoi jo suunnitella ja miettiä ensi vuotta. :) Tästä kuullan vielä!
10. kesäkuuta 2010
Mitä oikeastaan tapahtui?
Mitä oikeasti tapahtui tuona perjantai-päivänä 7.5.2010? Entäpä sitä ennen? Entä mitä sen jälkeen?
Tässä tarkkaan harkittuja paloja oikeasta elämästä, ja ehkä muutama tarkkaan varjeltu salaisuuskin. Aloitetaan alusta, jatkoa seuraa!
Koko tapahtuma järjestettiin Tehtävä vastaanotettu -porukan voimin. Ryhmään kuului, ja siis tapahtumaa olivat järjestämässä: Paula (kaiken takana), Hanna (Paulan paniikin pelastaja), Kaisa (Paulan paniikin pelastaja), Santtu (unohtava juontaja), Laura (kuiskaileva juontaja), Hannele (*hihhih..), Terhi-Maiju (tärkeät apukädet, -ideat, -laiset), Ansku (basisti, täytyykö muuta sanoa?) Nimikkeet kertovat jotain, mutta ei missään tapauksessa kaikkea, ei ainakaan sitä kuinka tärkeitä jokainen heistä oli!
Tapahtuma järjestettiin vain kuudessa viikossa! Niiden kuuden viikon aikana minä, Paula, näin monia pahoja unia ja meinasin luovuttaa monta kertaa. Onneksi en luovuttanut. Kuuden viikon aikana saimme järjestykseen niin tilat, valot, esiintyjät kuin kaiken muunkin. Vaikka kovin moni alkuperäinen suunnitelma ei tainnut toteutua. (Kuten bändi vaihtuikin Egoeimiin ja puhuja Santeriin) Onnistuin myös varmasti suututtamaan useat ihmiset kuuden viikon aikana, sekä saamaan tuplasti suuremmat puhelinlaskut.
Kaksi viikkoa ennen minun piti lähteä Norjaan viikoksi. Taivaan Isä muutti kuitenkin suunnitelmia ja tuhkapilvi muutti matkan suunnan Viroon ja lyhensi matkan muutamaksi päiväväksi, mikä oli vain hyvä. Loppuviikon järjestelin jälleen monia asioita.
Huulirasvojen, passien ja koristeiden tekemiseen vierähti useampi tunti seuriksella. Onneksi saimme olla keskenämme talossa, sen verran lujalla musiikki soi ja nauru raikui. Ja saimme kuin saimmekin kaiken tehtyä!
Kävimme myös Hannan kanssa mittailemassa Kalannin koulun salia ja etsimässä hukkuneita voimavirtapistokkeita. Ja ilokseni voin kertoa, että kaikki pistokkeet olivat uimataitoisia! Mutta Ryösän antamat avaimet eivät. Tai toki saattoi olla, ettemme vain huomanneet niitä keskeltä lattiaa papereiden PÄÄLTÄ, mutta minä väitän niiden painuneen hetkiseksi veden pinnan alapuolelle, josta saimme heidät pelastettua viime hetkellä.
Mitä sitten tapahtui, sen saat kuulla seuraavalla kerralla.
Tässä tarkkaan harkittuja paloja oikeasta elämästä, ja ehkä muutama tarkkaan varjeltu salaisuuskin. Aloitetaan alusta, jatkoa seuraa!
Koko tapahtuma järjestettiin Tehtävä vastaanotettu -porukan voimin. Ryhmään kuului, ja siis tapahtumaa olivat järjestämässä: Paula (kaiken takana), Hanna (Paulan paniikin pelastaja), Kaisa (Paulan paniikin pelastaja), Santtu (unohtava juontaja), Laura (kuiskaileva juontaja), Hannele (*hihhih..), Terhi-Maiju (tärkeät apukädet, -ideat, -laiset), Ansku (basisti, täytyykö muuta sanoa?) Nimikkeet kertovat jotain, mutta ei missään tapauksessa kaikkea, ei ainakaan sitä kuinka tärkeitä jokainen heistä oli!
Tapahtuma järjestettiin vain kuudessa viikossa! Niiden kuuden viikon aikana minä, Paula, näin monia pahoja unia ja meinasin luovuttaa monta kertaa. Onneksi en luovuttanut. Kuuden viikon aikana saimme järjestykseen niin tilat, valot, esiintyjät kuin kaiken muunkin. Vaikka kovin moni alkuperäinen suunnitelma ei tainnut toteutua. (Kuten bändi vaihtuikin Egoeimiin ja puhuja Santeriin) Onnistuin myös varmasti suututtamaan useat ihmiset kuuden viikon aikana, sekä saamaan tuplasti suuremmat puhelinlaskut.
Kaksi viikkoa ennen minun piti lähteä Norjaan viikoksi. Taivaan Isä muutti kuitenkin suunnitelmia ja tuhkapilvi muutti matkan suunnan Viroon ja lyhensi matkan muutamaksi päiväväksi, mikä oli vain hyvä. Loppuviikon järjestelin jälleen monia asioita.
Huulirasvojen, passien ja koristeiden tekemiseen vierähti useampi tunti seuriksella. Onneksi saimme olla keskenämme talossa, sen verran lujalla musiikki soi ja nauru raikui. Ja saimme kuin saimmekin kaiken tehtyä!
Kävimme myös Hannan kanssa mittailemassa Kalannin koulun salia ja etsimässä hukkuneita voimavirtapistokkeita. Ja ilokseni voin kertoa, että kaikki pistokkeet olivat uimataitoisia! Mutta Ryösän antamat avaimet eivät. Tai toki saattoi olla, ettemme vain huomanneet niitä keskeltä lattiaa papereiden PÄÄLTÄ, mutta minä väitän niiden painuneen hetkiseksi veden pinnan alapuolelle, josta saimme heidät pelastettua viime hetkellä.
Mitä sitten tapahtui, sen saat kuulla seuraavalla kerralla.
22. toukokuuta 2010
Kunhan alkuun päästään
Reilu sata ihmistä paikalla ja 65 euroa Lasten pankkiin! Mielestäni erittäin hyvä saldo, kun aikaa toteuttamiseen oli 6 viikkoa. Kiitos kaikille tasapuolisesti!
Tämän kevään laskut on toimitettu eteenpäin:
Egoeimi 1300
Ääni ja valot 1220
Santeri vajaa 70
Ensi vuoden tapahtuma yritetään saada ensi vuoden budjettiin, ettei tartte rahasta tapella!
TV-ryhmäläiset:
perustin meille ryhmän
Pyydä multa tunnukset!! (niin tiedän kuinka moni teistä lukee tätä :D )
Tämän kevään laskut on toimitettu eteenpäin:
Egoeimi 1300
Ääni ja valot 1220
Santeri vajaa 70
Ensi vuoden tapahtuma yritetään saada ensi vuoden budjettiin, ettei tartte rahasta tapella!
TV-ryhmäläiset:
perustin meille ryhmän
Pyydä multa tunnukset!! (niin tiedän kuinka moni teistä lukee tätä :D )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)