14. toukokuuta 2011

Kiitän Luojaani aivan kaikesta

Taivasta varten luotu oli tosiaan viime viikolla. Tässä pikkuhiljaa alkaa jo itsekin sulattamaan kaikkea mitä tapahtui. Perjantai-iltana, en olisi osannut kertoa mitä päivän aikana oli tapahtunut, koska tapahtui niin paljon. Kaikkea en edelleenkään osaa kertoa, enkä varmaan koskaan osaakaan. Tapahtumasta jäi päällimmäisenä mieleen se mieletön kiitollisuus Isälle koko tapahtumasta.

Viimeisen kuukauden verran olen ajatellut, että tämä on viimeinen Taivasta varten luotu, jossa minä olen päävastuussa, enkä ole ollut varma, tulisiko tapahtumaa seuraavina vuosina ollenkaan. Nyt kuitenkin tuntuu ja näyttää siltä, että pidän jälleen ensi keväänä langat käsissäni ja Kalannissa soi jälleen hyvä musiikki, joka on täynnä Sanomaa.

Muistan tarkkaan sen hetken, kun juontajat Laura ja Santtu astuivat lavalle toivottamaan ihmiset tervetulleiksi. Siinä vaiheessa hävisi (hetkeksi) kaikki kiire ja tarve järjestää jotain. Sillä hetkellä tapahtuma pyörähti käyntiin, enkä voinut tehdä enää mitään toisin. En olisi kyllä muuttanutkaan mitään. Väliajalla makasin bäkkärin sohvalla silmät kiinni, ja vain kuuntelin ja nautin siitä, kun ihmiset juttelivat ja nauroivat, nauttivat olostaan.

Muistan kuinka 15.9.2007 seisoin Kalannin koululla lavan edessä kädet ylhäällä kyyneleet silmissä ja kuuntelin kun kls. soitti rikki-kappaleen. Silloin olin hukassa, en tiennyt minne olin menossa. Tänä vuonna koulukonsertissa aamupäivällä, tiesin olevani oikeassa paikassa. Olin jälleen kyyneleet silmissä, mutta tällä kertaa toivoin, että Kassu olisi voinut olla siellä myös. Minusta tuntui, että hän olisi pitänyt siitä.

Vaikka osallistujamäärä jäi pienemmäksi, kuin mitä olin toivonut ja ajatellut, meitä oli kuitenkin enemmän kuin viime vuonna. Ja mikä parasta, keräsimme tapahtumallamme lähes 160e Suomen Lähetysseuran Lasten Pankkiin!

Illalla tapahtumaa purkaessa, huomaa hyvin kuinka ensin kaikki rentoutuvat kaiken tekemisen jälkeen. Aika pian kuitenkin huomaa, kuinka väsyneitä monet ovat, itsekin.

Ihana TV-ryhmä sekä bändiläiset
Pikainen top5 parhaat hetket (ei paremmuusjärjestyksessä)
- Saraste soittaa Pidä kädestä -kappaleen
- kls. ja yksityskonsertti uusista kappaleista torstai-iltana (hyvä on yöllä..)
- hetki lavan reunalla, kun kaikki pyörähti käyntiin
- olla lavalla ja nähdä kaksi siskoa yleisössä
- rukous TV-läisten kanssa ennen tapahtumaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti